tiistai 1. lokakuuta 2013

Hyvä sisäilma kuuluu kaikille

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaiseman Rakennusten kosteus- ja homeongelmat -raportilla (2012) pitäisi olla suuri vaikutus päättäjien ja rakennusalan ammattilaisten toimiin. Asia on erittäin ajankohtainen erityisesti päiväkotien, koulujen ja sairaaloiden sisäilman laadun kannalta.

Sisäilma on laadullisesti heikointa päiväkodeissa.Tähän on useimmiten syynä maanvarainen lattiarakenne, minkä johdosta kosteus pääsee rakenteeseen ja aiheuttaa mikrobivaurion. Kostean lattiarakenteen peittävä muovimatto edesauttaa sisäilmaan haihtuvien orgaanisten yhdisteiden tuotantoa. Tämä yhdistelmä muodostaa pienen lapsen terveydelle uhan, kun päiväkodin lattialla kontataan ja leikitään päivittäin.
 
Peruskoulut on rakennettu 1950–1960-luvuilla ja ne alkavat olla huonossa kunnossa. Korjaus- tai kunnostustoimenpiteitä on tehty liian vähän tai ei lainkaan. Päiväkodista homeen vaurioittamaan peruskouluun siirtyvä lapsi altistuu pitkällä aikavälillä huonolle sisäilmalle. Yhdeksän vuoden aikana kosteusvaurion takia oireilevan oppilaan on mahdollista sairastua allergiaan tai astmaan.

Myös sairaalarakennukset ovat vanhoja ja niissä esiintyy kosteus- ja homevaurioita. Sisäilma ei saa aiheuttaa lisää ongelmia huonokuntoisten ja vastustuskyvyltään heikkojen potilaiden paranemisprosessiin.

Tarkastusvaliokunnan raportista selviää rakennusten todellinen tilanne ja nyt on viimeinkin tartuttava toimeen. Sekä valtion että kuntien päättäjien täytyy puuttua asiaan nopeasti, jotta julkisten rakennusten korjaustyöt saadaan aloitettua. Verovaroja tulee käyttää päiväkotien ja koulujen korjaamiseen ja uusien rakentamiseen, koska lapset ja nuoret ovat tulevaisuutemme tekijöitä ja tässä on kyse heidän terveydestään.

Tarvitaan lujaa yhteistyötä päättäjien ja rakennusalan ammattilaisten kesken kosteus- ja homevaurioisten rakennusten korjaamiseksi ja uusien rakennusten aikaan saamiseksi. Tätä varten Eduskunnan tulee tehdä päätös miljardin euron varaamisesta julkisten rakennusten korjaamiseen. Se on pieni summa siitä rahavirrasta, joka virtaa ulkomaille. Valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia oman kansan terveydestä.

Asuinrakentamiseen on asunto-osakeyhtiöiden ja yksityishenkilöiden jo mahdollista saada lainaa edullisesti. Sen lisäksi arvonlisäveron alentaminen tai poistaminen seuraavan kolmen vuoden aikana tehdyistä korjaustöistä tai uudisrakentamisesta vauhdittaisi tilannetta. Rakennus rakennetaan ihmistä varten ja vietämme 90 % ajastamme rakennuksen sisällä, joten sisäilman laadulla on merkitystä terveydellemme.  Korjaavilla toimenpiteillä saavutetaan lopulta se, että kosteus- ja homevaurioista aiheutuneet terveydenhoitokulut laskevat huomattavasti. Suuntaamalla rahaa uudis- ja korjausrakentamiseen säästetään terveydenhuoltokuluissa.

Sisäilma-asiantuntijana näen, että kosteus- ja homevaurioihin suhtautuminen on muuttunut asiallisemmaksi. Kaikkien rakentamiseen liittyvien ammattilaisten siivoojista arkkitehteihin täytyy pystyä miettimään ratkaisuja ja toimiaan sisäilman kannalta eikä vain rakennuksen. Hyvän ammattilaisen tunnistaa siitä, että hän pystyy toimillaan edistämään hyvää sisäilmaa. Epärehellisyydellä ja toisten syyttelyllä ei saavuteta mitään. Ainoa asia, joka vie eteenpäin, on toimia vilpittömästi hyvän sisäilman puolesta.

P.S. Kiire on ihmisen luoma eikä siihen voi vedota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti